Kysymys Suomen osallistumisesta Darfurin rauhanturvaoperaatioon on saanut toistaiseksi hyvin vältteleviä vastauksia. Suomea ei ole sinne voimakkaasti painostettu, sillä tarkoitus on koota joukot ensi sijassa afrikkalaisista maista, toteaa Hölkkäriäkin lähellä oleva dosentti Pekka Visuri.
Suomalaisille rauhanturvaajille on kysyntää, ja osallistumista voidaan perustella monestakin syystä. Ensinnäkin YK:lle tulee vastuu laajan UNAMID-operaation johtamisjärjestelmän luomisesta ja ylläpidosta, jolloin suomalainen erikoisosaaminen pääsisi oikeuksiinsa. Lisäksi vaativiin kuljetus- ja rakentamistehtäviin tarvittaneen eurooppalaisia, kun taas vartiointiin ja suojaamiseen käytettäviä joukkoja on ehkä tulossa riittävästi Afrikan ja Aasian maista. Useista EU-maista onkin jo luvattu tukea.
Poliittisesti Suomen osallistuminen Darfurin rauhanturvaamiseen olisi edullista ja selvästi riskittömämpää kuin Afganistanin toiminnan laajentaminen. YK:n rauhanturvaamisen tukemista on korostettu poliittisissa linjauksissa, ja nyt siihen olisi todellista tarvetta. Se on myös laajalti hyväksyttyä kansalaisten keskuudessa. Lisäksi on syytä todeta, että Afrikan konfliktien rauhoittaminen on Euroopan unionin intresseissä ja Suomi on pyrkinyt olemaan aktiivisesti mukana EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toteuttamisessa.
Kustannustehokkaalta ja muutenkin luontevalta tuntuisi Libanonista syksyn kuluessa vapautuvien suomalaisten voimavarojen suuntaaminen Darfuriin. Herää myös kysymys, miksi Suomi yhä pitää Kosovossa 400 sotilasta, kun ajankohtaista tarvetta on muualla.
