Kun Afganistanin presidentinvaalien uusi kierros peruttiin toisen ehdokkaan Abdullah Abdullahin vetäydyttyä, koko vaalit ovat osoittautuneet liian toiveikkaiden odotusten ja oletusten korttitaloksi.
Kiihtyvä sisällissota ja hallinnon kehittymättömyys tekivät vaalien järjestämisestä alun alkaen uhkapeliä. Afganistanin omat poliitikot, Isaf-joukot ja YK ottivat riskin, koska kaikkien näiden osapuolten uskottavuus on muuten kyseenalainen.
Kabulin johtajan demokraattisen valtuutuksen piti olla Yhdysvaltain valmisteleman uuden Afganistanin-strategian kulmakivi. Nyt sen tilalla on horjuva sorakasa. Luottamus presidentti Hamid Karzain hallitukseen on korruption ja tehottomuuden vuoksi tähänkin asti ollut afganistanilaisten keskuudessa vähäistä, ja kun se nyt uhkaa heiketä entisestään, Taleban-kapinalliset hyötyvät.
Abdullahin vetäytymisen muodollinen peruste, laajan vaalivilpin jatkuva vaara, näytti sinänsä aiheelliselta. Silti Abdullahin käyttäytymisessä oli enemmän taktikointia kuin hänen kyynelehtivä luopumisilmoituksensa antoi ymmärtää. Abdullah ei ole tavoitellut kunniallista vaalitappiota vaan lisää poliittista valtaa, ja neuvottelut yhteishallituksesta Karzain leirin kanssa katkesivat vasta vähän ennen vetäytymisjulistusta.
Onneton vaalinäytelmä paljastaa armottomasti läntisen väliintulopolitiikan ongelmat. Myös Afganistanissa pätee vanha sääntö: ulkopuoliset, jotka ovat oman etunsa nimissä osallistuneet vallan kukistamiseen, jäävät osavastuuseen uudesta järjestelmästä. Jos he samalla yrittävät pitää kunniassa niin demokratiaa kuin kansallista itsemääräämisoikeuttakin, onnistuminen on harvinaista.
Al-Qaidan terrorismi on yhä kansainvälinen uhka. Afganistanin väestö tarvitsee edelleen tukea saadakseen rauhalliset ja ihmisarvoiset olot. Muita itsestäänselvyyksiä on aina vain vähemmän.
