klo 11.50

Eilen kaikki oli vielä niin tummaa ja harmaata, tänään on kaikki toisin, maa on valkoinen ja kaikki on niin puhtaan kirkasta..

Lausahdus, "Ei jäädä tuleen makaamaan", on varmasti tuttu kaikille näilläkin sivuilla vieraileville.. Jotenkin kyseinen lausahdus nousi mieleen eilen Femtolasik operaation jälkeen.. Henkilökohtaisella tasolla tällä kertaa riitti kun pysyi päätöksessään, toiminta tehtiin puolesta, mutta päättäväisyyttä tapahtuma kuitenkin vaati.. 

Aamu meni siivoillessa kotosalla, kun oli tosiaan vieraita tulossa illalla.. Lisäksi kävin vielä kerran lenkillä ennen leikkausta, sillä tiedossa oli, että leikkauksen jälkeen ei saa harrastaa ensimmäiseen viikkoon minkäänlaista hikiliikuntaa.. 6,9 km vakiolenkki meni aikaan 33:38, joten hyvillä mielin voi pitää nyt sitten pikku tauon rehkimisestäkin..

Itse operaatio oli varsin tekninen, sillä laitteisto oli jotakuinkin kuin hävittäjälentokoneen ohjaamo, jolle lekuri antoi parametrit ja arvot ennen leikkausta tekemiensä tutkimusten perusteella, minkä jälkeen homma hoitui hyvin selkeästi, ilman mitään lisäsäätöjä.. 

Vaikka kaikki menikin kuten piti, niin täytyy myöntää, että kun kyseessä on ainutkertainen tapahtuma, kävi palaneen käryn haistessa mielessä ajatus "onkohan kaikki nyt OK?"..

Leikkauksen jälkeen vuorossa oli vajaan tunnin lepotuokio, minkä jälkeen lääkäri tarkisti leikkauksen ulkoiset speksit.. Sitten poikkesin apteekissa hakemassa tarvittavat silmätipat (lootakaupalla) ja kävin vielä kertaalleen lääkärin mikroskoopin edessä, millä hän tarkisti, että "läpät" olivat tarttuneet kunnolla kiinni leikkauksen jälkeen..

Nyt homma etenee leppoisasti päivä kerrallaan silmiä kostutellessa.. Viikon ajan hoitoon kuuluu antibioottitipat, joita otetaan kellotetun aikataulun mukaan.. Lisäksi tulee kosteuttavat silmätipat (koska antibiootti kuulemma nestemäisestä olomuodostaan huolimatta kuivattaa silmää), joita täytyy ottaa aina antibioottitippojen jälkeen ja tarvittaessa..

Tässä vaiheessa kaikki hyvin, joten uskon vakaasti, että silmälasit jäi työttömäksi eilettäin.. Ilman tätä komennusta olisi käynyt toisinpäin, kun omat hommat olisi loppuneet vuoden vaihteessa.. Joten parempi näin..

    THa

In the service of peace