Jonakin aamuna ennen sarastusta huomaat että musta, BisserWisser nousee sittenkin. Ei ehkä vielä takajaloilleen mutta aloilleen, uskollisena tonkien mitä sähkopostiverkon laajasta valikoimasta eteen sitten nousisikaan. Juuri ennenkuin lihava leidi meinasi aloittaa laulunsa, otti BisserWisser internet-käsikirjoituksen esipuheesta esiin Sotatieteiden tohtorin ja MPKK:n strategian opettajan sähkölankansa hyppysiin. Haastatteluhan siitä syntyi ja maistuu tältä: :BisserWisser: Mukavan näköistä säätä ja ajankohtaa, Sir! Sinua on nähty monilla tv-kanavilla "päivystävänä asiantuntijana" aina kun suomalaiset ISAF-joukot ovat olleet eri hässäköissä osallisina. Olet myös ollut kirjoittamassa hyvin seikkaperäistä tuotosta Suomen kontribuutiosta Afganistan-dilemmaan. Miksi sotilaallinen kriisinhallinta on kirjoitustesi muusa?
Jarno Limnéll: Mistään rauhanturva- tai kriisinhallintaoperaatiosta ei ole Suomessa puhuttu julkisesti niin paljon kuin Afganistanista. Afganistan on kaikessa ainutlaatuisuudessaan operaatio, joka on oikeastaan ensimmäistä kertaa pakottanut poliitikot esittämään selkeitä perusteluita Suomen siellä mukanaolemiselle. Samalla suomalaisille on tullut yhä selkeämmin esille se, että minkälaista kriisinhallintatoiminta itse asiassa tänä päivänä on ja minkälaisia poliittisia tavoitteita kriisinhallintaan osallistumiseen liittyy. Minusta jokainen meistä voi oikeutetusti kysyä, että miksi Suomi haluaa olla mukana Afganistanissa - eli Miksi Afganistan on myös Suomelle tärkeä? Viralliset perustelut ovat kuitenkin usein vajaavaisia ja peiteltyjä. Tämä on itselleni lisännyt kiinnostusta selvittää kriisinhallinnan taustalla vaikuttavia poliittisia motiiveja. Niistähän ei yleensä ole juurikaan puhuttu. Turvallisuuspolitiikan tulee minusta olla avointa, jolloin myös siitä keskusteleminen on rehellisempää - ja usein järkevämpää, kun asioista voidaan puhua niiden oikella nimillä.
BW: USA:n ”terrorismin vastainen sota” alkoi lähes välittömästi syyskuun 2001 iskujen jälkeen. Mikään sota tuskin alkaa ilman huolellista suunnittelua ja valmistelua, niin voitaneen kysyä oliko terrori-iskut jopa tilattu eli USA vain ”tarvitsi” uuden Pearl Harborin saadakseen kansainvälisen hyväksynnän toimilleen Afganistanissa ja Irakissa?
JL: Vuoden 2001 terrori-iskuista löytyy lukemattomia salaliittoteorioita, jotka tietyssä mielessä jätän omaan arvoonsa. Perustellusti voi kuitenkin ajatella, että niin Yhdysvalloille kuin myös Natolle Afganistan tarjoaa hyvän mahdollisuuden keskittää sotilaallista voimankäyttöä terrorismin vastaiseen sotaan toisella puolella maapalloa. Natolle kyse on myös olemassaolonsa oikeuttamisesta kansainvälisen kriisinhallintamanagerina, kuten Naton pääsihteeri on usein painottanut. Ongelmaksi on kuitenkin muodostunut niin Yhdysvalloissa kuin Nato-maissa jatkuvasti heikkenevä kansallinen poliittinen tuki operaatiota kohtaan. Siksi sieltä on nyt kiire pois.
BW: Valtakunnassamme käydään keskustelua, että pitäisikö asevelvollisuuden olla pakollinen, valikoiva vai vapaaehtoinen. Nytkin yli 80% ikäryhmän miespuolisista suorittaa asevelvollisuuden loppuun asti. Lisäksi vilautellaan kutsuntoja naisille. Ylipäällikkökin möläytti yhteisiä hässäköitä asevelvollisille ja sivareille. Väkisinkin herää kysymys, että mistä on kysymys?
JL: Minusta on aina hyvä, että perustavanlaatuisiakin asioita osataan kyseenlaistaa, ja ettei asioita vain tehdä koska niin on aina totuttu tekemään. Sopivan kriittinen suhtautuminen pakottaa perustelemaan, että miksi tiettyjä asioita tehdään ja miksi niihin kannattaisi suomalaisen yhteiskunnan panostaa. Toisaalta on hyvä, että niin naisten kutsuntoja kuin erilaisia kansalaispalvelumalleja myös pohditaan. Sehän on vain avointa keskustelua.
Tosiasia on, että suomalaisessa yhteiskunnassa Venäjä nähdään yhä vähemmän sotilaallisena uhkana, jolloin myös yhä useampi etenkin nuoremman sukupolven edustaja kysyy, että miksi hyvin epätodennäköiseen uhkaan kannattaa silti tässä laajuudessa varautua? Perustelujen tarvetta lisää myös se, että lähes kaikissa muissa Euroopan maissa on siirrytty tai ollaan siirtymässä yhä ammattimaisempiin asevoimiin. Minusta puolustusvoimien johdon tulisi perustella näitä "ydintoimintoja" aiempaa selkeämmin ja avoimmin. Enää ei voida luottaa siihen, että puolustusvoimien perustoiminnot saavat automaattisen yhteiskunnallisen hyväksynnän. Minusta on ihan terveellistä välillä muistuttaa Suomen maantieteellisestä sijainnista, Venäjän epävarmasta tulevaisuuden kehityksestä, Venäjän varsin vahvan sotilaallisen kyvyn olemassaolosta Suomen lähialueilla ja siitä, että Venäjällä on monia hyvin tärkeitä strategisia kohteita aivan Suomen rajaojen läheisyydessä.
BW: Sotilaallinen kriisinhallinta on yksi PV:n tehtävistä. Mistä mielestäsi johtuu, että reserviläisjärjestöt suhtautuvat todella nuivasti kv. tehtäviin, väittäen sen syövän kertausharjoituksia?
JL: Uskon, että taustalla on jonkinlainen "pelko" siitä, että puolustusvoimien toimintakenttä olisi siirtymässä tulevaisuudessa vahvemmin kohti kakkos- ja kolmostehtävää, eli osallistumiseen kansainväliseen sotilalliseen kriisinhallintaan ja muiden viranomaisten tukemiseen. Tällöin esimerkiksi sijoitettavat resurssit puolustusvoimien ykköstehtävään eli Suomen sotilaalliseen puolustamiseen vähenesivät ja panostaminen niihin myös heikkenisi.
Parhaimmillaan kansallisen puolustusvalmiuden kehittäminen ja kansainvälinen yhteistoiminta täydentävät toisiaan. Niin ei toki aina käytännön tasolla tapahdu - sekin on tunnustettava. Minusta yksi keskeisimpiä puolustuspolitiikkamme kysymyksiä lähitulevaisuudessa on se, että missä määrin tai paremminkin missä suhteessa puolustusvoimien resursseja tullaan "jakamaan" eri tehtäviin valmistautumisen kesken. Itse uskon siihen, että jatkossa puolustusvoimat joutuu hakemaan aiempaa enemmän toimintansa ja jopa olemassaolonsa perusteita nimenomaan kakkos- ja kolmostehtävistä. Tämä tietenkin sillä olettamuksella, ettei Venäjän suunnalla tapahdu oleellisia muutoksia.
BW: Suomi ja Nato on seuraavan eduskuntavaalien ehdottomasti kuumin peruna. Nyt jo tiedetään, että äänestäjillä on mielikuviin perustuvia mielipiteitä, mutta mitä pitäisi ottaa huomioon tässä keskustelussa? Kuka oikeasti esittäisi realiteetteja ja mitä ne realiteetit olisivat, jos Suomi Natoon halajaisi? Haluaisiko Nato Suomea?
JL: Nato-kysymys tulee olemaan yksi keskeinen keskustelunaihe ensi vuoden eduskuntavaaleissa. Selkeät merkit siihen ovat ilmassa. Kyse on kuitenkin enemmän sisäpolitiikastamme ja hallitus-oppositio -vastakkainasettelusta, kuin todellista "fakta-keskustelusta."
Yhden asian haluan kuitenkin nostaa esille. En ymmärrä sitä logiikkaa, jossa Suomi hakisi Nato-jäsenyyttä siinä vaiheessa, jos Suomen ja Venäjän välit olisivat oleellisesti huonontuneet, ja päällä olisi mahdollisesti jopa sotilaallisen uhkan mahdollisuus. Enpä voisi kuvitella paljon suurempaa provokaatiota vieraan vallan suuntaan kuin se, että suhteiden huonontuessa lähdettäisiin hakemaan ulkopuolista tukea, siis nimenomaan sotilaliiton tukea. Tuskin Natokaan olisi sellaisessa tilanteessa kovin innokas tukea antamaan. Kyse on vähän samasta logiikasta, jos otamme palovakuutuksen silloin kun talo jo palaa, tai liitymme työttömyyskassaan jäädessämme ilman työtä.
Jos Suomi haluaa liittyä Naton jäseneksi, kannattaa se tehdä mahdollisimman "aurinkoisena päivänä." Tällöin poliittiset sivuvaikutukset (eli Venäjän ärsyttäminen mitä Suomessa pelätään) jäävät myös vähäisemmiksi.
