Perinteellisestä sotilaallisesta rauhanturvaamisesta kriisien hallintaan ja niiden ennalta ehkäisyyn

Perinteellinen rauhanturvaaminen

Vuonna 1945 perustetun Yhdistyneet  kansakunnat – järjestön (YK) tärkein tehtävä peruskirjan mukaan on ylläpitää kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta, vaikkei sana ”peace keeping” sisällykään sellaisenaan tuohon dokumenttiin. Melko pian YK:n perustamisen jälkeen jouduttiin käytännön toimiin, kun 1948 Lähi-idässä perustettiin sotilastarkkailijaorganisaatio UNTSO (UNs Truce Supervision Organisation) tarkkailemaan ja ylläpitämään aselepoa Israelin ja sen naapurimaiden välillä. Ensimmäinen YK:n johtama rauhanturvajoukko UNEF I (First UNs Emercency Force) aloitti toimintansa vuonna 1956. Tarkkailijat käyttivät tunnuksenaan YK:n sinistä käsivarsinauhaa, mutta UNEF:lla oli jo baretit.

Ensimmäiset operaatiot ja niistä saadut kokemukset antoivat hyvät perusteet tulevien tehtävien suunnittelulle ja toteuttamiselle. Hyväksi koetussa konseptissa myös pitäydyttiin melko tarkasti aina kylmän sodan päättymiseen saakka. Jälkeenpäin näitä operaatioita on ryhdytty kutsumaan perinteellisiksi rauhanturvaoperaatioiksi. Ne tunnettiin selkeistä tunnusmerkeistä:

-Yleensä oli kyseessä kahden tai useamman valtion välisen aseellisen selkkauksen tai sodan jälkeen aikaansaadun aselevon valvonta ja ylläpito.
-Joukon mandaatti oli varsin rajallinen ja usein konsensuksen tulos.
-Joukon kokoonpanosta ja suuruudesta päätettiin lähes henkilön tarkkuudella YK:n päämajassa. Lopputulos ei aina ollut sopusoinnussa tehtävän kanssa.
-Varustukseen ja toimintaan tehtiin rajoituksia (helokopterit, julkinen viestiliikenne, ei raskaita aseita).
-Tehtäviä yksilöidessä käytettiin sellaisia sanoja, kuten valvoa, tarkkailla, raportoida, loitontaa ja kieltää – muttei estää.
-Kriisin osapuolet saattoivat ilmoittaa, mitkä maat voidaan hyväksyä tulevaan operaatioon. Usein turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenmaat jättäytyivät vapaaehtoisesti pois operaatioista.

Kun lähtökohdat olivat tällaiset ja rauhanturvaajien puolueettomuus kyseisessä kriisissä oli merkittävä tekijä, oli luonnollista, että eurooppalaisista maista pohjoismaat, Irlanti ja Itävalta olivat usein mukana merkittävällä panoksella. Naton ja Varsovan liiton maista tunnetuimmat rauhanturvaajamaat olivat Kanada ja Puola, jotka vastasivat tukitehtävistä.

Perinteellistä rauhanturvaamisen merkitystä ei kuitenkaan pidä vähätellä. YK:n rauhanturvajoukot palkittiin – kuten tiedätte - Nobelin rauhanpalkinnolla vuonna 1988. Perusteluissa mainittiin mm., että joukot ovat erittäin vaikeissa olosuhteissa jatkuvasti vähentäneet jännitystä tilanteissa, joissa aselepo on solmittu, mutta rauhansopimusta ei ole allekirjoitettu. Tällä toiminnalla on luotu perusteet kriisien rauhanomaisille ratkaisuille. Lisäksi korostettiin myös YK- järjestön merkitystä maailmanlaajuisena toimijana”. Monet päättäjätkin ovat jopa verranneet näitä operaatioita kehitysapuun ja pitäneet niitä vieläpä hyvänä esimerkkinä kehitysavusta.

Lue lisää: Rauhanturvaamisesta kriisien hallintaan ja ennalta ehkäisyyn