Keskustelu Suomen osallistumisesta EU:n nopean toiminnan joukkoihin on mielestäni ajautunut täysin hakoteille.
Puhutaan taistelujoukosta. Tuosta termistä tavallinen kadun mies saa sellaisen käsityksen, että joukko lähetetään taistelemaan. Julkisuudesta tihkuneiden tietojen valossa niin ei tule tapahtumaan. Termi taistelujoukko on varmaankin johdettu sanasta taisteluosasto, joka on suoraan suomennettu Naton käyttämästä yhtä sotilasosastoa kuvaavista sanoista Battle Group. Termi ei ole uusia eikä sitä pidä kauhistella. Suomalaisia palvelee jo nyt tuolla tavoin nimetyssä yhtymässä Kosovossa. Yhtymän nimi on Finnish-Irish Battle Group.

EU:n nopean toiminnan joukon tehtävä on rauhanturvaaminen, ei taisteluihin osallistuminen. Näin voisi päätellä jo siitä, että Suomen mahdollinen osallistuminen tähän toimintaan tullaan määrittelemään rauhanturvalaissa. Kyse on siis tulevaisuuden rauhanturvaamisesta, nykyaikaisen, kylmän sodan jälkeisen rauhanturvaamisen parannetusta versiosta.

Mediassa esitetyt kuvat helikopterista laskeutuvista huippusotilaista ei millään tasolla kuvaa tuon EU:n nopean toiminnan joukon toimintaa. Ei ainakaan yhtymien suomalaisten osastojen. Suomihan käsitykseni mukaan osallistuisi yhtymiin lähinnä korkean osaamisen alalla lähettämällä tekniikkaa ja osaajia, ei niinkään varsinaisia perusrauhanturvatyötä tekeviä sotilaita. Sotimistaidot osaavia sotilaista löytyy riittävästi isoista armeijoista. Suomalaiset menevät tekemään sellaisia tehtäviä mitä muut eivät välttämättä edes osaa. Näin Suomi nytkin osallistuu EUFOR:in Althea-operaatioon Bosniassa. Siellä ei ole yhtään suomalaista vartiosotilasta.

Puhe sinkkiarkuista on myös turhaa dramatisointia. Esim. Aamulehti otsikoi 17.12. näin: ”Sotilaiden menehtyminen operaatioissa on täysin mahdollista”. Tuo on tietysti totta mutta ainakaan minä en keksi yhtään sellaista työtä tai paikkaa missä ei voisi kuolla. Suomalaisia rauhanturvaajia on rauhanturvaoperaatioissa kuollut kaikkiaan noin 45. Esimerkiksi Etelä-Libanonissa kuoli vuonna 1985 viisi suomalaista rauhanturvaajaa.

Pitää muistaa, että suomalainen rauhanturvaaja lähtee toimialueelle ja palvelee siellä täysin vapaaehtoisesti. Paljon vapaaehtoisemmin kuin esimerkiksi ammattiarmeijoiden sotilaat. Heille vapaaehtoista on ollut vain armeijaan liittyminen. Suomessa pääosin reserviläisistä koottavaan joukkoon lähtevät päättävät operaatiokohtaisesti mihin lähtevät tai eivät lähde. Halukkaita lähtijöitä riittää meillä. Puolustusvoimien kansainvälisessä keskuksessa Niinisalossa on puhelinlinjat tukossa halukkaiden lähtijöiden puheluista heti kun julkisuudessa edes mainitaan Suomen mahdollisesta osallistumisesta johonkin uuteen operaatioon vaikka Afrikassa. Miksi ei suotaisi halukkaille mahdollisuutta pelastaa ihmishenkiä, jos he sitä oman henkensä uhallakin haluavat tehdä.

Suomalaisen rauhanturvaajan päämotiivi on itse rauhanturvaamiseen osallistuminen. Verovapaat autot ja palkat ja muut motiivit ovat selkeästi sivuosassa. Näin uskallan entisenä rauhanturvaajana ja nykyisten rauhanturvaajien parissa toimivana järjestöaktiivina sanoa. Nopeasti ja vaarallisiinkin paikkoihin Suomesta on lähdetty ennenkin rauhaa turvaamaan. Esimerkkinä voisin mainita vaikka suomalaisten ryhmittäytymisen taistelevien osapuolten väliin Suezilla vuonna 1973 kenraali Siilasvuon legendaarisella käskyllä: "Menkää Sueziin, jos pääsette! Ryhmittykää osapuolten väliin, jos uskallatte! Tehkää rauha, jos kykenette!"

Ville Mäntysaari