Kait se ongelma lähtee jo koko nyky-yhteiskunnasta, vika ei varmaan ole
pelkästään räppärikoulutuksessa. Nykyajan nuoret - ei silti läheskään
kaikki - saavat aika paljon kaiken valmiina: on kännykät varmaan jo
leikkikouluajoista lähtien, vanhemmat kuskaa autolla kouluun, vaikka
matkaa olisi kilometri, jne. Lista voisi olla loputon tästä nykyajan
touhusta. En lähde retostelemaan sillä, että kuinka rankkaa ennen
vanhaan oli kun perunatkin piti itse kuoria, mutta valitettavasti
yhteiskuntamme pitkälti on tilanteen tällaiseksi luonut. Varmaan
kouluttajat tekevät parhaansa, mutta kädentaitojen opettaminen ei
varsinaisesti kuulu firmalle.
Ehdottaisinkin, että jokaisella
alueelle menevällä itäisi olla edes jonkin sortin ammatillinen koulutus
ja mieluusti työkokemusta myös. Silloin asenne ehkä/toivottavasti olisi
erilainen, kuin sellaisella joka esim. lukiosta siirtyy suoraan inttiin
ja sieltä FRDF -koulutuksen kautta alueelle elvistelemään.
Mitä taas
tulee ajokorttihommiin, niin nykyään nuoret eivät aja C-korttia
kovinkaan usein enää autokoulussa. Yhtenä syynä varmaan on se, että
ensin pitää se B-kortti ajaa ja sitten C-kortti erikseen eli toisin
kuin esim. 80- luvulla kortin ajaneilla. Silloinhan oli, varsinkin
maaseudulla, erittäin harvinaista jos ajoi pelkän B-kortin.
Ja kyllä
osa niistä nuoristakin sälleistä on ihan jees, mutta ne kaikentietävät,
mukamas elämä nähneet äiteen pullamössöpojat pilaa niitten hyvienkin
maineen.
Anyway, Hyvät Joulut kaikille vaittereille, finnish peacekeepers rules!
terveisin, vanha käivärä

