Libanonin median mukaan Israel on tehnyt sunnuntaiaamuna pienen ilmaiskun Syyrian puolelle Golania. Quneitran kaupunkiin ammuttiin kaksi ohjusta helikopterista samalla kun kaksi hävittäjää lenteli alueella ilmeisesti tiedustelutehtävissä.
Alueella ei tällä hetkellä palvele suomalaisia rauhanturvaajia.
Libanonin armeijan tiedotteen mukaan aiemmin sunnuntaiaamuna Israel pudotti ajoneuvoista savu- ja kyynelkranaatteja Libanonin puolelle Hadb:ssa Aita Shaabin alueella. Kolmen libanonilaissotilaan kerrotaan saaneen hengitysvaikeuksia.
Libanonin armeija LAF informoi tapauksesta myös Unifil-joukoille, jotka kävivät paikalla ottamassa asiasta selkoa. Tapahtumapaikka on ghanalaisten rauhanturvaajien vastuualueella. Unifilin tiedottajan mukaan tilanne oli jo rauhoittunut.