Suomalaiset rauhanturvaajat

Tänä jouluna neljäsataa suomalaista rauhanturvaajaa palvelee kymmenessä operaatiossa. Kriisinhallintaoperaatioissa te osoitatte osaamistanne ja siten vahvistatte kuvaa puolustuskyvystämme. Suomalainen kohtelee kaikkia kriisin osapuolia tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti tilannetta kärjistämättä. Toimintatapamme koetaan luotettavaksi, ihmisläheiseksi ja merkitykselliseksi. Työnne ansiosta kantamanne siniristilippu on arvostettu paikallisten ja muiden kriisinhallintajoukkojen keskuudessa.

Teette arvokasta työtä operaatioalueen turvallisuuden ja paikallisten ihmisten elinmahdollisuuksien hyväksi ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä. Vaativien olosuhteiden takia muistakaa pitää huolta itsestänne ja palvelustovereistanne. Varautukaa ja harjoitelkaa, jotta pystytte toimimaan vaativissa ja ennakoimattomissa olosuhteissa.

Joulun ja vuodenvaihteen viettäminen operaatiossa on mieleenpainuva kokemus. Läheisten ollessa kaukana paras tuki ja turva operaatiossa ovat palvelustoverit. Heistä on todennäköisesti palveluksen kuluessa tullut läheisiä, osalle jopa elinikäisiä ystäviä. Oman ryhmän, toimiston, partion tai tiimin kanssa onkin hyvä rauhoittua joulun ja vuodenvaihteen viettoon.

Tässä yhteydessä myös henkilökohtaisesti arvokkaimmat ihmiset -perhe, läheiset, sukulaiset ja ystävät - ansaitsevat kiitoksen. Läheisten henkinen tuki on kaikille tärkeää. Läheisenne kantavat tällä hetkellä vastuun niistä koti-Suomen käytännön asioista, joita te olette normaalisti heidän kanssaan jakamassa. Siksi haluan lähettää parhaat kiitokset myös kotijoukoillenne.

Rauhanturvaajat, kiitän teitä kuluneesta vuodesta ja arvokkaasta työstänne yhteisen hyvän eteen. Toivotan teille ja läheisillenne rauhallista joulun aikaa ja menestystä vuodelle 2020.


Puolustusvoimain komentaja
Kenraali Timo Kivinen