Kolme YK:n rauhanturvaajaa kuoli ja kolme muuta loukkaantui vakavasti heidän ajettua tienvarsipommiin Malin pohjoisosissa. Rauhanturvaajat olivat etsimässä miinoja Tessalitin kunnassa Kidalin alueella, kun he osuivat pommiin.

YK ei ole kertonut, mistä maista iskun kohteeksi joutuneet rauhanturvaajat ovat.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Malissa on Miinusma-operaation puitteissa tällä hetkellä noin 12 000 sotilasta. Vuodesta 2013 lähtien käynnissä olleen operaation aikana on kuollut ainakin 174 rauhanturvaajaa.

Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat verkkosivuillaan.