Suomi on EU:n nopean toiminnan kriisinhallintajoukon päivystysvuorossa vuosina 2007-2008. Sekä puolustusvoimien palkatun henkilökunnan että reserviläisten rekrytointi joukkoon on alkanut.
Ensimmäisenä päivystysvuorossa on Saksa-Hollanti-Suomi -taisteluosasto, jonka koulutus aloitetaan keväällä 2006. Vuoden 2007 alussa alkaa taisteluosaston kuuden kuukauden valmiusaika, jolloin Suomen osasto on viiden vuorokauden lähtövalmiudessa kotimaassa. Ruotsi-Suomi-Norja-Viro -taisteluosaston koulutus alkaa vuonna 2007. Tämän taisteluosaston valmiusaika alkaa vuoden 2008 alussa.
Porin Prikaati Säkylässä perustaa, varustaa ja kouluttaa Saksa-Hollanti-Suomi -taisteluosastoon kuuluvan suomalaisen omasuojakomppanian. Lisäksi Suomen osaston henkilöstöä koulutetaan muun muassa Tikkakoskella, Utissa ja Upinniemessä. Koulutus alkaa kaikkien joukkojen osalta touko-kesäkuussa 2006 ja Suomen osaston tulee olla kokonaisuudessaan perustettu 1. syyskuuta 2006 mennessä.
Suomalainen henkilöstö EU:n nopean toiminnan joukkoihin valitaan pääosin samoilla kriteereillä kuin rauhanturvaajat. Valintakriteerejä ovat muiden muassa sopivuus tehtävään, kielitaito sekä aikaisempia kovemmat kuntovaatimukset. Lisätietoja rekrytoinnista löytyy sivuilta: www.mil.fi/eubg
Suomen osaston noin 160:stä sotilaasta noin 40 prosenttia on puolustusvoimien palkattua henkilökuntaa ja loput reserviläisiä. Hakeutumis- ja valintaprosessi toteutetaan nopeassa aikataulussa. Haku päättyy 27. tammikuuta 2006. Valituille hakijoille järjestetään valintakoe maaliskuussa 2006. Mahdollisessa
kriisinhallintaoperaatiossa joukon palkkaus ja muut ehdot määräytyvät sillä hetkellä voimassa olevan kriisinhallintalain ja -asetuksen mukaisesti. (PV)