Selitykset eivät enää auta, sanoi EU:n laajentumiskomissaari Olli Rehn kommentoidessaan sitä, ettei sotarikoksista epäiltyä serbikenraalia Ratko Mladicia ole vieläkään pidätetty.
Euroopan unioni oli vaatinut Serbian hallitusta toimittamaan Mladicin viimeistään eilen Haagin sotarikostuomioistuimen eteen. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.
Rehn huomautti STT:n puhelinhaastattelussa, ettei muuta vaihtoehtoa ole kuin keskeyttää EU:n ja Serbian väliset lähentymisneuvottelut. EU:n ja Serbian neuvotteluja oli määrä jatkaa 11. toukokuuta uudella neuvottelukierroksella. Rehnin mukaan EU tekee ylihuomenna virallisen päätöksen, että uutta neuvottelukierrosta ei pidetä.
EU pidensi aiemmin kuukaudella Mladicin pidätyksen takarajaa, koska Rehnin mukaan oli olemassa uskottava mahdollisuus, että Mladic saadaan pidätettyä huhtikuun loppuun mennessä.
Yhtenä syynä Mladicin pidätyksen viivästymiseen on mainittu häntä tukeva verkosto Serbiassa. (STT)