Hölkkäri On Web

  • Etusivu
  • HOWtiset
  • Artikkelit
    • Pääkirjoitukset
    • HOWSTORIIKKI
    • NarinaNurkka
    • Kommentti
    • Luoti lentää
    • Pitkät jutut
  • Yhdistys
    • Liity jäseneksi
    • Info
  • RT-wiki
Liity jäseneksi

Uutiset

Koronasta huolimatta Suomi aikoo pitää joukkonsa EU:n kriisinhallintaoperaatioissa

Uutiset
07 huhtikuu 2020

Koronapandemia on laittanut kaiken muun asian lisäksi myös kriisinhallintaoperaatioiden tulevaisuuden ja keston uuteen mietintään. Asia oli esillä EU-maiden puolustusministerien epävirallisessa kokouksessa 6. huhtikuuta.

-Kokouksen keskeinen viesti oli, että poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta jäsenmaiden toivottiin pysyvän sitoutuneina EU:n sotilaallisiin kriisinhallintaoperaatioihin, eikä joukkoja tulisi vetää pois operaatioista. Näin taataan se, etteivät operaatiot tai henkilöstön turvallisuus vaarannu, puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) kertoi Lännen Medialle.

Kaikkosen mukaan Suomi ei aio tämän hetkisten tietojen mukaan vetää joukkojaan pois operaatioista.

-EU:n sotilasoperaatiot jatkuvat edelleen tietyn rajoittein. Muun muassa koulutusoperaatioiden kaikki kouluttaminen on keskeytetty ja neuvonanto supistettu minimiin.

Kaikkonen pitää tärkeänä, että heti kun kriisi hellittää, niin operaatiot voivat jälleen toimia täysissä voimissa.

Tällä hetkellä EU:lla on käynnissä viisi sotilaallista operaatiota. Niistä osa on koulutusoperaatioita.

EU:n siviilikriisinhallintaoperaatioita on menossa 11 kappaletta

Asiasta uutisoivat Lännen Median lehdet, muun muassa Turun Sanomat ja Satakunnan Kansa verkkosivuillaan.

  • Facebook
  • X
← Edellinen 134 / 2082 Seuraava →

Seuraavat artikkelit

  1. EUBG-osaston harjoitus kehitti suorituskykyä ja yhteistoimintaa
  2. Pääosa Irakissa palvelevista suomalaisista kotiutetaan operaatiosta tilapäisesti
  3. Rauhanturvaajat eristämään Uudenmaan lääniä - "Faittereille tsekkari on kuin toinen koti"
  4. EUBG korvaa European Challenge-harjoituksen kotimaisella harjoituksella
  5. Palvelusvapaat keskeytetään - myös operatiivista toimintaa rajoitetaan

Viimeisimmät HOWtiset

  • Ajokausi 2026 lopetettiin koleasti mutta komeasti
    Ajokausi 2026 lopetettiin koleasti mutta komeasti
    MCc Hölkkärin toimintasuunnitelman mukainen ajokauden 2026 lopetusmiitinki pidet…
    07.09.2026
  • Liikkumisvapauden turvaaminen keskeisessä roolissa Etelä-Libanonin kärjistyneessä tilanteessa
    Liikkumisvapauden turvaaminen keskeisessä roolissa Etelä-Libanonin kärjistyneessä tilanteessa
    Turvallisuustilanteen muutokset UNIFILin toiminta-alueella ovat haastaneet suoma…
    11.08.2026
  • Operaatiopäällikkö teki tarkastusmatkan Kosovoon
    Operaatiopäällikkö teki tarkastusmatkan Kosovoon
    Puolustusvoimien operaatiopäällikkö, kenraaliluutnantti Kari Nisula vieraili Nat…
    10.08.2026
  • Ajankohtaiskatsaus Kosovosta: Suomalaiset jatkavat työtä KFOR-operaatiossa
    Ajankohtaiskatsaus Kosovosta: Suomalaiset jatkavat työtä KFOR-operaatiossa
    Kosovo Force (KFOR) on YK:n valtuuttama monikansallinen Naton johtama rauhanturv…
    22.07.2026
  • Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kaatui ja kolme haavoittui tulitaistelussa Etelä-Lib…
    19.04.2026
  • Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisen kriisinhallintajoukon komentajan vaihtotilaisuus järjestettiin 1. hu…
    10.04.2026
  • Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Viime päivinä tilanne Suomen itärajalla on muuttunut epävarmaksi. Ulkomaalaisia …
    01.04.2026
Valkoinen lilja
UN-logo