Hölkkäri On Web

  • Etusivu
  • HOWtiset
  • Artikkelit
    • Pääkirjoitukset
    • HOWSTORIIKKI
    • NarinaNurkka
    • Kommentti
    • Luoti lentää
    • Pitkät jutut
  • Yhdistys
    • Liity jäseneksi
    • Info
  • RT-wiki
Liity jäseneksi

Uutiset

Suomalaisia sovitellaan Somaliaan

Uutiset
28 joulukuu 2006
Uutispäivä Demari kertoo, että vuodenvaihteessa aloittavan suomalais-saksalais-hollantilaisen taisteluosaston puolivuotiskauden päivystysvuoron sijoituspaikka voisi olla Somalia.
Puolustusministeriön kansainvälisen osaston päällikkö Olli-Pekka Jalonen sanoo, että EU ottanee kantaa taisteluosatojen käyttämiseen alkuvuodesta.
Puolustusministeriö myöntää, että taistelujoukot perustettiin juuri Etiopian ja Somalian sodiksi äkkiä roihahtavien tilanteiden reagointia varten. Ministeriön Jalosen mukaan Somaliaan ei kuitenkaan kannata lähteä, mikäli operaatio arvioidaan liian vaaralliseksi.
- Tässä on kyseessä varsin vaativa tilanne. On kysyttävä, riittävätkö taisteluosaston rahkeet tuollaisen kriisin yhteydessä, Jalonen toteaa Uutispäivä Demarin haastattelussa.
  • Facebook
  • X
← Edellinen 1656 / 2081 Seuraava →

Seuraavat artikkelit

  1. Suomalaisia sovitellaan Somaliaan
  2. Baltteja kaatui Irakissa
  3. Howry:n hallitus järjestäytyi netissä
  4. Kaskeala: Leimaantuminen huolestuttaa
  5. Puolustusvoimain komentajan joulutervehdys rauhanturvaajille

Viimeisimmät HOWtiset

  • Liikkumisvapauden turvaaminen keskeisessä roolissa Etelä-Libanonin kärjistyneessä tilanteessa
    Liikkumisvapauden turvaaminen keskeisessä roolissa Etelä-Libanonin kärjistyneessä tilanteessa
    Turvallisuustilanteen muutokset UNIFILin toiminta-alueella ovat haastaneet suoma…
    11.08.2026
  • Operaatiopäällikkö teki tarkastusmatkan Kosovoon
    Operaatiopäällikkö teki tarkastusmatkan Kosovoon
    Puolustusvoimien operaatiopäällikkö, kenraaliluutnantti Kari Nisula vieraili Nat…
    10.08.2026
  • Ajankohtaiskatsaus Kosovosta: Suomalaiset jatkavat työtä KFOR-operaatiossa
    Ajankohtaiskatsaus Kosovosta: Suomalaiset jatkavat työtä KFOR-operaatiossa
    Kosovo Force (KFOR) on YK:n valtuuttama monikansallinen Naton johtama rauhanturv…
    22.07.2026
  • Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kaatui ja kolme haavoittui tulitaistelussa Etelä-Lib…
    19.04.2026
  • Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisen kriisinhallintajoukon komentajan vaihtotilaisuus järjestettiin 1. hu…
    10.04.2026
  • Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Viime päivinä tilanne Suomen itärajalla on muuttunut epävarmaksi. Ulkomaalaisia …
    01.04.2026
  • Rauhanturvaaja sai surmansa Libanonissa
    Rauhanturvaaja sai surmansa Libanonissa
    Yksi rauhanturvaaja kuoli ja toinen haavoittui vakavasti ammuksen räjähdettyä lä…
    30.03.2026
Valkoinen lilja
UN-logo