Hölkkäri On Web

  • Etusivu
  • HOWtiset
  • Artikkelit
    • Pääkirjoitukset
    • HOWSTORIIKKI
    • NarinaNurkka
    • Kommentti
    • Luoti lentää
    • Pitkät jutut
  • Yhdistys
    • Liity jäseneksi
    • Info
  • RT-wiki
Liity jäseneksi

Uutiset

YLE: Kosovon vapautusarmeijan johtajia kutsuttu sotarikostuomioistuimeen Haagiin

Uutiset
16 joulukuu 2018

Haagissa vuonna 2015 perustettu Kosovon sodan sotarikoksia tutkiva tuomioistuin on aloittelemassa toimintaansa, uutisoi YLE verkkosivuillaan.

Tuomioistuin on kutsunut kuultavaksi kosovolaisia kapinallisjohtajia. Tuomioistuin ei itse tiedota kutsuistaan, mutta ainakin neljä kosovolaista entistä sotilasjohtajaa on kertonut julkisuuteen saaneensa kutsun.

Ainakaan tässä vaiheessa kyse ei ole syytteistä, vaan kuulemisista.

Kosovon sota vuosina 1996–1999 oli osa Jugoslavian hajoamista. Sodassa kosovolaisjoukot taistelivat miehittäjinä pidettyä Serbiaa vastaan. Sodassa kuoli tai katosi 13 000 ihmistä, joista enemmistö kosovonalbaaneja, mutta myös serbejä ja muita kansallisuuksia.

Molempien osapuolten edustajia on syytetty sotarikoksista. Osa kutsutuista on jo saanut tuomion Kosovossa.

Tuomioistuimen toiminta herättää Kosovossa vastustusta jo lähtökohtaisesti, sillä itsenäistymissodan johtajia pidetään kansallissankareina.

Monen kosovolaisen mielestä tuomioistuimella ei ole laillista perustaa. Vastustusta nostattaa myös se, että kutsuja ovat tässä vaiheessa saaneet vain kosovolaiset, eivät serbiosapuolen edustajat.

Kosovon tapahtumien todistaminen on osoittautunut vaikeaksi. Todistajia ei ole tahtonut löytyä ja todistajat ovat usein muuttaneet lausuntoaan jouduttuaan mahdollisesti painostuksen kohteeksi.

Lue koko uutinen YLEn verkkosivuilta.

  • Facebook
  • X
← Edellinen 182 / 2082 Seuraava →

Seuraavat artikkelit

  1. YLE: Kosovon vapautusarmeijan johtajia kutsuttu sotarikostuomioistuimeen Haagiin
  2. Onko ruutitynnyri syttymässä? - Kosovo perustaa oman armeijan
  3. Suomalaisten vahvuus Pohjois-Afganistanissa kasvaa
  4. Suomi kouluttaa yhdysvaltalaisia sotilaita valmentamaan Afganistanin turvallisuusviranomaisia
  5. Porin prikaatissa Naton suorituskykyarviointi

Viimeisimmät HOWtiset

  • Ajokausi 2026 lopetettiin koleasti mutta komeasti
    Ajokausi 2026 lopetettiin koleasti mutta komeasti
    MCc Hölkkärin toimintasuunnitelman mukainen ajokauden 2026 lopetusmiitinki pidet…
    07.09.2026
  • Liikkumisvapauden turvaaminen keskeisessä roolissa Etelä-Libanonin kärjistyneessä tilanteessa
    Liikkumisvapauden turvaaminen keskeisessä roolissa Etelä-Libanonin kärjistyneessä tilanteessa
    Turvallisuustilanteen muutokset UNIFILin toiminta-alueella ovat haastaneet suoma…
    11.08.2026
  • Operaatiopäällikkö teki tarkastusmatkan Kosovoon
    Operaatiopäällikkö teki tarkastusmatkan Kosovoon
    Puolustusvoimien operaatiopäällikkö, kenraaliluutnantti Kari Nisula vieraili Nat…
    10.08.2026
  • Ajankohtaiskatsaus Kosovosta: Suomalaiset jatkavat työtä KFOR-operaatiossa
    Ajankohtaiskatsaus Kosovosta: Suomalaiset jatkavat työtä KFOR-operaatiossa
    Kosovo Force (KFOR) on YK:n valtuuttama monikansallinen Naton johtama rauhanturv…
    22.07.2026
  • Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kaatui ja kolme haavoittui tulitaistelussa Etelä-Lib…
    19.04.2026
  • Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisen kriisinhallintajoukon komentajan vaihtotilaisuus järjestettiin 1. hu…
    10.04.2026
  • Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Viime päivinä tilanne Suomen itärajalla on muuttunut epävarmaksi. Ulkomaalaisia …
    01.04.2026
Valkoinen lilja
UN-logo