Hölkkäri On Web

  • Etusivu
  • HOWtiset
  • Artikkelit
    • Pääkirjoitukset
    • HOWSTORIIKKI
    • NarinaNurkka
    • Kommentti
    • Luoti lentää
    • Pitkät jutut
  • Yhdistys
    • Liity jäseneksi
    • Info
  • RT-wiki
Liity jäseneksi

Uutiset

HOLKERI VAROITTAA ALBAANIEN JA SERBIEN TURHAUTUMISESTA

Uutiset
21 lokakuu 2006
Kosovossa voisi edelleen puhjeta samanlaisia yhteenottoja kuin kevättalvella 2004. Jännitystä on ollut ilmassa pitkään, mutta odottaminen saattaa lisätä turhautumista. Toisaalta myös rauhanturvaajat ovat varautuneet välien yhtäkkiseen kärjistymiseen toisin kuin puolitoista vuotta sitten. - Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä kireämmäksi tilanne muuttuu, pohtii Harri Holkeri STT:n puhelinhaastattelussa.
Holkeri oli Kosovon YK-hallinnon johdossa viime vuoden maaliskuussa, kun väkivaltaisuudet leimahtivat Mitrovicassa. Useita kirkkoja, moskeijoita ja serbien taloja sytytettiin tuleen eri puolilla maakuntaa. Surmansa sai parikymmentä ihmistä ja sadat haavoittuivat. Albaanit lähtivät liikkeelle raivostuttuaan tiedoista, joiden mukaan serbit olisivat ajaneet albaanilapsia jokeen. Mellakoita arveltiin järjestetyiksi.
- Turvallisuusviranomaiset ovat nyt paremmin valmistautuneita kuin silloin. Levottomuudet alkoivat kuin tyhjästä. Mitkään tiedusteluorganisaatiot eivät pystyneet näkemään, että ne ovat tulossa, Holkeri kertaa.- On oletettavissa, että niistä asioista on pystytty oppimaan ja vastaavat rauhattomuudet kyetään estämään.

"Sidonnaisuudet hyvin mutkikkaita"

Viha ja pelko eivät näytä laantuneen varsinkaan Mitrovicassa. Kaupungin silta saatiin avattua liikenteelle viime kesänä, mutta kukaan ei uskaltanut aluksi käyttää sitä. Serbit olisivat halunneet pitää kotinsa turvallisuussyistä yhtä erillään albaaneista kuin ennenkin. Holkerin mukaan väkivallan uhka on entistä vakavampi, ellei neuvotteluissa päästä eteenpäin. Lopullista vastausta on odotettu niin kauan. - Ratkaisun löytäminen on erittäin vaikeaa. Se riippuu kovin monesta asiasta, ja sidonnaisuudet ovat hyvin monimutkaisia.
Albaaneja on Kosovon väestöstä yhdeksänkymmentä prosenttia ja serbejä kuutisen prosenttia. Maakunta on Serbialle historiallisesti ja kulttuurisesti tärkeä vanhan valtakunnan ydinalue. Tästä syystä Holkeri ei uskokaan, että serbit lähtisivät Kosovosta, jos se saisi itsenäisyyden: - Sehän on heidän pyhiä alueitaan. Holkerin mukaan on varmaa, että rauhanturvaajia tarvitaan Kosovossa vielä kauan. Siellä on tällä hetkellä noin 17 000 Kfor-sotilasta. Operaatioon osallistuu myös 510 suomalaista. (STT)

  • Facebook
  • X
← Edellinen 1958 / 2078 Seuraava →

Seuraavat artikkelit

  1. KENRAALIKUNTAA TAAS KUNNIAVARTIOSSA
  2. REKRYTOINTI EU:N NOPEAN TOIMINNAN JOUKKOON ALKAA
  3. BOSNIAN OPERAATIO PIENENEMÄSSÄ
  4. 2000 KIRJAA LÄHDÖSSÄ JO KABULIIN
  5. USA SUPISTAA JOUKKOJAAN AFGOISSA

Viimeisimmät HOWtiset

  • Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kaatui ja kolme haavoittui tulitaistelussa Etelä-Lib…
    19.04.2026
  • Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisen kriisinhallintajoukon komentajan vaihtotilaisuus järjestettiin 1. hu…
    10.04.2026
  • Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Viime päivinä tilanne Suomen itärajalla on muuttunut epävarmaksi. Ulkomaalaisia …
    01.04.2026
  • Rauhanturvaaja sai surmansa Libanonissa
    Rauhanturvaaja sai surmansa Libanonissa
    Yksi rauhanturvaaja kuoli ja toinen haavoittui vakavasti ammuksen räjähdettyä lä…
    30.03.2026
  • Suomalaisia kohti tulitettiin Libanonissa
    Suomalaisia kohti tulitettiin Libanonissa
    Unifil-operaatioon osallistuvia rauhanturvaajia kohti ammuttiin sunnuntaina. Päi…
    15.03.2026
  • Suomalaiset rauhanturvaajat jatkavat työtään Etelä-Libanonissa
    Suomalaiset rauhanturvaajat jatkavat työtään Etelä-Libanonissa
    Turvallisuustilanne Libanonissa ja UNIFILin operaatioalueella on heikentynyt vii…
    14.03.2026
  • Mediat: Suomalaisia joukkoja ei olla vetämässä pois Libanonista
    Mediat: Suomalaisia joukkoja ei olla vetämässä pois Libanonista
    Israelin maahyökkäys ja Iranin sodan leviäminen Libanoniin ei Suomen puolustusmi…
    05.03.2026
Valkoinen lilja
UN-logo