Hölkkäri On Web

  • Etusivu
  • HOWtiset
  • Artikkelit
    • Pääkirjoitukset
    • HOWSTORIIKKI
    • NarinaNurkka
    • Kommentti
    • Luoti lentää
    • Pitkät jutut
  • Yhdistys
    • Liity jäseneksi
    • Info
  • RT-wiki
Liity jäseneksi

Uutiset

NORSUNLUURANNIKOLLA YHÄ LEVOTONTA

Uutiset
21 lokakuu 2006
Presidentti Laurent Gbagbon vetoomus kannattajilleen ei ole lopettanut Norsunluurannikolla jo päiväkausia jatkuneita levottomuuksia. Gbagbon tukijat ovat yhä miehittäneet tiesulkuja maan suurimmassa kaupungissa Abidjanissa huolimatta pyynnöstä luopua YK:n vastaisista väkivaltaisista protesteista.
Rauhanturvaajat ovat käyttäneet mm. kyynelkaasua pitääkseen sadat julmistuneet mielenosoittajat etäällä maailmanjärjestön tukikohdasta. Abidjanissa on kuitenkin nähty myös merkkejä siitä, että tilanne olisi hieman helpottumassa. Osa kaupoista availi torstaina oviaan ja joissain osissa kaupunkia myös liikenne oli vilkastumassa.
Levottomuudet alkoivat aiemmin tällä viikolla, kun Gbagbon kannattajat suuttuivat kansainvälisen ryhmän ehdotuksesta hajottaa maan parlamentti, jonka toimikausi umpeutui taannoin. Heidän mielestään esitys oli puuttumista maan asioihin. Keskiviikkona neljä mielenosoittajaa sai surmansa, kun hallituksen tukijat hyökkäsivät YK:n tukikohtaan maan länsiosassa. Rauhanturvaajat avasivat välikohtauksessa tulen ja joutuivat vetäytymään asemapaikastaan.
YK:n turvallisuusneuvosto aikoo kokoontua torstaina käsittelemään Norsunluurannikon tilannetta. Diplomaattilähteiden mukaan neuvoston odotetaan näyttävän vihreää valoa pakotteille, joita voitaisiin määrätä yksittäisille hallituksen tai kapinallisten johtajille, jotka hidastavat rauhanprosessin etenemistä. Norsunluurannikko on jakautunut kapinallisten hallitsemaan pohjoiseen ja Gbagbon ja hallituksen johtamaan eteläosaan. Välissä ovat kansainväliset rauhanturvaajat. Norsunluurannikon sisällissota päättyi 2003. (Reuters, AP, DP, YLE24)

  • Facebook
  • X
← Edellinen 2063 / 2082 Seuraava →

Seuraavat artikkelit

  1. NATO LISÄÄ JOUKKOJA AFGOISSA
  2. YK: KOSOVO-NEUVOTTELUT VOIVAT ALKAA ENSI KUUSSA
  3. EU-VALVOJIA MOLDOVAN JA UKRAINAN RAJALLE
  4. KOMISSIO: SREBRENICAN VERILÖYLYYN OSALLISIA 25 000
  5. YK:N DEL PONTE PETTYNYT KROATIAAN

Viimeisimmät HOWtiset

  • Ajokausi 2026 lopetettiin koleasti mutta komeasti
    Ajokausi 2026 lopetettiin koleasti mutta komeasti
    MCc Hölkkärin toimintasuunnitelman mukainen ajokauden 2026 lopetusmiitinki pidet…
    07.09.2026
  • Liikkumisvapauden turvaaminen keskeisessä roolissa Etelä-Libanonin kärjistyneessä tilanteessa
    Liikkumisvapauden turvaaminen keskeisessä roolissa Etelä-Libanonin kärjistyneessä tilanteessa
    Turvallisuustilanteen muutokset UNIFILin toiminta-alueella ovat haastaneet suoma…
    11.08.2026
  • Operaatiopäällikkö teki tarkastusmatkan Kosovoon
    Operaatiopäällikkö teki tarkastusmatkan Kosovoon
    Puolustusvoimien operaatiopäällikkö, kenraaliluutnantti Kari Nisula vieraili Nat…
    10.08.2026
  • Ajankohtaiskatsaus Kosovosta: Suomalaiset jatkavat työtä KFOR-operaatiossa
    Ajankohtaiskatsaus Kosovosta: Suomalaiset jatkavat työtä KFOR-operaatiossa
    Kosovo Force (KFOR) on YK:n valtuuttama monikansallinen Naton johtama rauhanturv…
    22.07.2026
  • Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kaatui ja kolme haavoittui tulitaistelussa Etelä-Lib…
    19.04.2026
  • Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisen kriisinhallintajoukon komentajan vaihtotilaisuus järjestettiin 1. hu…
    10.04.2026
  • Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Viime päivinä tilanne Suomen itärajalla on muuttunut epävarmaksi. Ulkomaalaisia …
    01.04.2026
Valkoinen lilja
UN-logo