Hölkkäri On Web

  • Etusivu
  • HOWtiset
  • Artikkelit
    • Pääkirjoitukset
    • HOWSTORIIKKI
    • NarinaNurkka
    • Kommentti
    • Luoti lentää
    • Pitkät jutut
  • Yhdistys
    • Liity jäseneksi
    • Info
  • RT-wiki
Liity jäseneksi

Uutiset

Kaksi suomalaista haavoittui sinkoiskussa

Uutiset
19 marraskuu 2010
Kaksi suomalaista rauhanturvaajaa haavoittui sinkoiskussa Afganistanissa. Kenttäsairaalan mukaan sotilaat haavoittuivat lievästi.
- Ensitietojen mukaan toisella on lieviä sirpalevammoja selässä ja toisella hieman syvempiä viiltohaavoja alaraajoissa, kertoo eversti Jari Kallio Maavoimista.
Iskussa haavoittui myös yksi ruotsalainen sotilas. Kallion mukaan hänen vammansa ovat huomattavasti vakavammat.
Isku sattui Suomen aikaa aamuyhdeksän jälkeen perjantaina Temorakin kylässä noin 45 kilometrin päässä Mazar-i-Sharifista.
Kahdeksanhenkinen suomalaisruotsalainen osasto oli liikkeellä kahdella panssaroidulla maastoautolla. Ensimmäinen autoista pysähtyi tienvarsipommin räjähdykseen, minkä jälkeen autoa ammuttiin singolla kylkeen.
Kallion mukaan tilanne oli nopeasti ohi eikä paikalla ilmeisesti käyty tulitaistelua. Haavoittuneet evakuoitiin helikopterilla saksalaiseen kenttäsairaalaan Mazar-i-Sharifiin.
Toinen suomalaisista saatetaan siirtää Suomeen jatkohoitoon ensi viikolla.

Afganistanin operaation aikana kapinallisten iskuissa on kuollut yksi suomalainen sotilas ja yhteensä kuusi haavoittunut tai loukkaantunut. Lisäksi yksi suomalainen on loukkaantunut omien luodeista ja yksi vahingonlaukauksesta.

Tänä vuonna suomalaisruotsalaisia partioita vastaan on Pohjois-Afganistanissa tehty runsaat 30 iskua. Puolustusvoimien mukaan määrä on sama kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.


  • Facebook
  • X
← Edellinen 853 / 2081 Seuraava →

Seuraavat artikkelit

  1. Kaksi suomalaista haavoittui sinkoiskussa
  2. Reserviläisliitto: Afganistan jakaa reserviläisiä
  3. Lipis on kohta Villetön
  4. Sidonnaisuudet selvitetty myös Hölkkärissä
  5. Sallikaa parran tulla luokseni

Viimeisimmät HOWtiset

  • Liikkumisvapauden turvaaminen keskeisessä roolissa Etelä-Libanonin kärjistyneessä tilanteessa
    Liikkumisvapauden turvaaminen keskeisessä roolissa Etelä-Libanonin kärjistyneessä tilanteessa
    Turvallisuustilanteen muutokset UNIFILin toiminta-alueella ovat haastaneet suoma…
    11.08.2026
  • Operaatiopäällikkö teki tarkastusmatkan Kosovoon
    Operaatiopäällikkö teki tarkastusmatkan Kosovoon
    Puolustusvoimien operaatiopäällikkö, kenraaliluutnantti Kari Nisula vieraili Nat…
    10.08.2026
  • Ajankohtaiskatsaus Kosovosta: Suomalaiset jatkavat työtä KFOR-operaatiossa
    Ajankohtaiskatsaus Kosovosta: Suomalaiset jatkavat työtä KFOR-operaatiossa
    Kosovo Force (KFOR) on YK:n valtuuttama monikansallinen Naton johtama rauhanturv…
    22.07.2026
  • Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kaatui ja kolme haavoittui tulitaistelussa Etelä-Lib…
    19.04.2026
  • Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisen kriisinhallintajoukon komentajan vaihtotilaisuus järjestettiin 1. hu…
    10.04.2026
  • Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Viime päivinä tilanne Suomen itärajalla on muuttunut epävarmaksi. Ulkomaalaisia …
    01.04.2026
  • Rauhanturvaaja sai surmansa Libanonissa
    Rauhanturvaaja sai surmansa Libanonissa
    Yksi rauhanturvaaja kuoli ja toinen haavoittui vakavasti ammuksen räjähdettyä lä…
    30.03.2026
Valkoinen lilja
UN-logo