YK on saanut kiinni kaikki etsintäkuuluttamansa Jugoslavien sotarikoksista epäillyt miehet. Keväällä hurrattiin kun Ratko Mladic viimein joutui kiipeliin ja kesällä Goran Hadzicin pää nostetiin kuurupiilostaan esiin. Väkisinkin herää kysymys, miten nämä rikoksista epäillyt ovat voineet pysyä piilossa yli 15 vuotta. On selvää, että joku taho on heitä vuosien varrella suojellut ja avustanut.
Muistamme vielä kuinka monet natsirikolliset pystyivät haihtumaan lähes maailman ääriin toisen maailmansodan päätyttyä. Sittemmin selvisi, että se oli Italian katolinen kirkko, joka heidät integroi takaisin yhteiskuntaan ja kotoutti uuden elämän alkuun. Se teki heistä vallan uusia ihmisiä.

Serbiaa on syytetty sotarikollisten piilottelusta. Presidentti Boris Tadic luonnollisesti kiistää väitteet - eipä hän muuta voisi tehdäkään. Mutta saattaa Tadic olla oikeassakin. Kun vähääkään tuntee itäisen Euroopan hallintojen lahjomattomuutta, niin on sangen todennäköistä, ettei serbihallinnolla ollut tietoa näiden veijareiden olinpaikoista. Uskon, että belgradilaisen sotaveteraanien asiainhoitajan, neuvottelevan virkamiehen olisi ollut helppo neuvotella itselleen kunnollinen takuueläke kun hänelle taalanippua nenän edessä heiluteltiin.   
Näin ollen katseet siirtyy väkisinkin tahoon, jolle taalanippu ei ole niin rakas. Olisiko kirkko sekaantunut suojeluun tai jopa turvannut oleskelupaikan suojissaan. Semminkin, kun tätä tointa on historiassa aiemminkin harrastettu verrattain onnistuneesti. Serbian valtiontelevisio RTS:n mukaan Goran Hadzic piileskeli Krusedolin munkkiluostarissa maan pohjoisosien vuoristoalueella.
Kun seuraavan kerran jahdataan sota- tai muita rikollisia, niin kansainvälisen oikeuden koura voisi ensitöikseen aloittaa kuulustelut ja etsinnät kirkkojen liepeiltä. Tämä ihan ilmaisena vinkkinä sinne Haagin etsiville heitettäköön.