Suomen Sinibarettiliiton syyskokouksessa yhdistyksemme puheenjohtaja Ismo Hämäläinen valittiin liiton hallitukseen. Ismolle annettu tuki oli valtakunnallista.
Viikonlopun mitalisateesta sai osansa HOWrykin. Yhdistyksen sihteeri Jari Halonen palkittiin Suomen Sinibarettiliiton hopeisella ansiomerkillä.

Viikonlopputapahtuma alkoi Lahden torilla, jossa median lisäksi, oli sankka väkijoukko seuraamassa lipunnostoa ja marssia. Itse sääntömääräinen kokous oli ohjelmassa heti ulkoilun jälkeen. Rutiiniluonteiseksi arvioitu kokous sujui suunnitelmien mukaan. Heti kokouksen jälkeen alkoi saunominen ja uiminen.
Iltaohjelmassa Sinibarettiliiton soittokunnan lisäksi puhuttiin juhlavia ja jaettiin huomionosoituksia. Illan pääpuhuja everstiluutnantti John Laukka esitti puoltavan kannanottonsa Sinibarettiliiton  nimenvaihdosta. Samalla hän kehui Pirkanmaan Rauhanturvaajat ry:tä edistyksellisestä ja rohkeasta yhdistystoiminnasta. Pirkanmaa kun oli ensimmäinen sinibarettiyhdistys, joka ajanmukaisti nimensä.  Laukka esitti myös mielipiteensä maamiinojen säilyttämisen puolesta. Juhlapuhuja sai kahdet väliaplodit puheensa aikana.


Vas. Jari Mononen (KHämSB), Ville, Hämis, Antsa, Kinmo, MinR, Pelkkä ja Paso

Hölkkäri On Web oli marssittanut paikalle tuhdin osallistujajoukon. Paikalla oli kymmenkunta yhdistyksen edustajaa. Aterioinnin lomassa ja jälkeen tuimme muita yhdistyksiä omissa nimenvaihtoponnisteluissaan ja mielipiteidensä esiintuomisessa. Pikainen tutkimus paljasti, että noin kymmenkunta yhdistystä on aikeissa uudistaa lähiaikoina nimensä vastaamaan nykypäivää.

Teksti: Kimmo Wíren
Kuva: Mika Vuolle

In the service of peace