Kymmenet tuhannet kriisinhallinta- ja rauhanturvaajatehtävissä palvelleet ovat saamassa aiempaa paremman aseman onnettomuuksien varalle uutisoi Yle. Eduskuntaan on tulossa lakimuutos, joka parantaa tapaturmakorvausten maksamista.
Loukkaantuneet rauhanturvaajat voivat päästä helpommin esimerkiksi kuntoutukseen. Samalla henkisen avun saaminen helpottuu. Tähän saakka psyykkistä apua on saanut vain vuoden ajan palveluksen jälkeen, mutta nyt rajoitus poistuu. Lakimuutos on tervetullut.
– Siinä on otettu huomioon, että siellä ollaan todellakin sotaa muistuttavissa olosuhteissa, ainakin ajoittain joka operaatiossa. Siellä on vaarallista, ja laissa on otettu tasavertaisesti myös henkiset vammat ja oireilut huomioon, kiittelee Suomen Rauhanturvaajaliiton puheenjohtaja Paavo Kiljunen.
Vuosikustannuksia lasketaan valtiolle tulevan vajaa miljoona euroa. Rauhanturvaajaliitto uskoo, että korvauksia hakee muutamia kymmeniä loukkaantuneita rauhanturvaveteraaneja. Psyykkistä apua tarvinnee alle prosentti operaatioissa olleista. Laki on tarkoitus saada voimaan jo vuoden 2017 alusta.
Suurin epäkohta tapaturmakorvauslaissa on ollut se, että siinä ei ole huomioitu erityisesti ulkomailla tapahtuvaa kriisinhallintatyötä, vaan laki tehtiin kotimaassa tapahtuvan varusmiespalveluksen näkökulmasta. Yhtenä syynä lakimuutokselle on se, että rauhanturvaoperaatiot ovat muuttuneet aikaisempaa vaarallisemmiksi.