Hölkkäri On Web

  • Etusivu
  • HOWtiset
  • Artikkelit
    • Pääkirjoitukset
    • HOWSTORIIKKI
    • NarinaNurkka
    • Kommentti
    • Luoti lentää
    • Pitkät jutut
  • Yhdistys
    • Liity jäseneksi
    • Info
  • RT-wiki
Liity jäseneksi

Uutiset

Haavisto haluaa Darfuriin suomalaisiakin

Uutiset
11 syyskuu 2007

YK:n neuvonantajana toukokuusta Darfurissa Sudanissa toiminut kansanedustaja Pekka Haavisto toivoo, että Suomi ottaa osaa alueelle lähetettäviin YK:n joukkoihin.

 - Olisi tärkeää, että Suomi olisi mukana YK:n kaikkien aikojen suurimmassa operaatiossa, maanantaina kriisialueelta palannut Haavisto sanoi tiistain tiedotustilaisuudessa. YK-joukkojen olisi tarkoitus aloittaa Darfurissa ensi maaliskuun alussa.

Pääministeri Matti Vanhanen on tähän asti torjunut ajatuksen. Hän on vedonnut siihen, että tehtävään Darfurissa ei ole valmistauduttu ja väkeä on kiinni muissa hankkeissa.
Haavisto kuitenkin muistutti, että Darfurista tulee pitkäaikainen operaatio. Suomi voisi hänestä päättää osallistumisesta esimerkiksi 2008 tai 2009.
YK-tehtävissä toimivista 200 ihmistä palaa syksyn aikana Libanonista kotiin.

  • Facebook
  • X
← Edellinen 1538 / 2081 Seuraava →

Seuraavat artikkelit

  1. Haavisto haluaa Darfuriin suomalaisiakin
  2. YK haluaa Suomelta lisäapua Afganistaniin
  3. IDF keventää Golanilla
  4. Kotiteollisuus Kosovoon
  5. Suomalaisille rauhanturvaajille olisi kysyntää Darfurissa

Viimeisimmät HOWtiset

  • Liikkumisvapauden turvaaminen keskeisessä roolissa Etelä-Libanonin kärjistyneessä tilanteessa
    Liikkumisvapauden turvaaminen keskeisessä roolissa Etelä-Libanonin kärjistyneessä tilanteessa
    Turvallisuustilanteen muutokset UNIFILin toiminta-alueella ovat haastaneet suoma…
    11.08.2026
  • Operaatiopäällikkö teki tarkastusmatkan Kosovoon
    Operaatiopäällikkö teki tarkastusmatkan Kosovoon
    Puolustusvoimien operaatiopäällikkö, kenraaliluutnantti Kari Nisula vieraili Nat…
    10.08.2026
  • Ajankohtaiskatsaus Kosovosta: Suomalaiset jatkavat työtä KFOR-operaatiossa
    Ajankohtaiskatsaus Kosovosta: Suomalaiset jatkavat työtä KFOR-operaatiossa
    Kosovo Force (KFOR) on YK:n valtuuttama monikansallinen Naton johtama rauhanturv…
    22.07.2026
  • Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kaatui ja kolme haavoittui tulitaistelussa Etelä-Lib…
    19.04.2026
  • Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisen kriisinhallintajoukon komentajan vaihtotilaisuus järjestettiin 1. hu…
    10.04.2026
  • Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Viime päivinä tilanne Suomen itärajalla on muuttunut epävarmaksi. Ulkomaalaisia …
    01.04.2026
  • Rauhanturvaaja sai surmansa Libanonissa
    Rauhanturvaaja sai surmansa Libanonissa
    Yksi rauhanturvaaja kuoli ja toinen haavoittui vakavasti ammuksen räjähdettyä lä…
    30.03.2026
Valkoinen lilja
UN-logo