Tutkimus käsittää noin 22 000 sotilasta, jotka palvelivat Libanonissa, entisessä Jugoslaviassa, Somaliassa ja Persianlahden alueella vuosina 1996-1999. 5% tutkituista oli naisia, mutta heidän kohdallaan ei havaittu suurentunutta itsemurhien määrää. 282 YK ja NATO-joukoissa palvellutta norjalaista sotilasta oli menehtynyt 1996 mennessä, jolloin tutkimus tehtiin. Kuolemaan johtaneita onnettomuuksia ja luonnottomia kuolemia, paitsi itsemurhia, ei ollut enempää, kuin saman ikäisistä koostuvasta verrokkiryhmässä (71 vs. 50). Kun vertailtiin naimisissa olevia sotilaita, heidän itsemurhien määrä ei ollut kohonnut verrokkiryhmään verrattuna.
Useita syitä
Tutkimus osoittaa, että itsemurhilla voi olla perheellisiä yhteyksiä. Entinen rauhanturvaaja on avioitunut harvemmin, kuin väestön edustajat keskimäärin. Thoresen toteaa, että rauhanturvaajat ovat myös tottuneita aseen käyttäjiä. Tutkimuksessa ei otettu huomioon yksittäisen rauhanturvaajan rasitusta palveluksessa. Myöskään palvelusajan pituudella ja tutkituiden iällä ei ollut vaikutusta itsemurhien määrään. Itsemurhat lisääntyivät mitä kauemmin kotiutumisesta oli kulunut. Tämä viittaa siihen, että mitään yksittäistä ja suoraa yhteyttä palveluksella ja itsemurhilla ei ollut. Thoresen painottaa kuitenkin että, rasitus ja traumaattiset kokemukset voivat toimia itsemurhaan laukaisevina tekijöinä. Vaikka näiden tekijöiden löytäminen on vaikeaa näin suuressa otannassa.
Avioliitto vähentää riskiä
Aikaisemmat tutkimukset osoittavat, että avioliitto vähentää
itsemurhan riskiä. Tutkimuksessa 42% normaaliväestöstä oli naimisissa,
mutta rauhanturvaajaveteraaneista vain 34 % oli avioitunut.
- Tämä voidaan osittain ymmärtää eräänlaisena sotilaiden haavoittuvuutena, koska he avioituvat muita harvemmin, sanoo Thoresen.
- Mutta myös palveluksesta aiheutuvat psyykkiset ongelmat ovat voineet vaikuttaa läheisiin suhteisiin, Thoresen lisää.
Seuraaminen tärkeää
Tutkimus osoittaa, että ulkomaanpalveluksessa olleet sotilaat,
käyttävät usein asetta itsemurhan välineenä. Thoresen toteaa, että
aseiden saatavuutta tulisi rajoittaa itsemurhien ehkäisyssä.
(referoijan huom. Norjan kodinturvajoukot säilyttävät aseitaan kotona.
Viime vuonna kodinturvajoukkolaiset aiheuttivat useita murhia
puolustusvoimien aseella kotioloissa. Sen seurauksena kaikilta on
kerätty lukot pois aseista puolustusvoimien hallintaan.)
Lisaksi Thoresen on huolestunut kotiutumisen jälkeisestä seurannasta.
- Monet tutkimukset osoittavat traumaattisten kokemusten vaikutuksista
läheisten suhteiden heikentymiseen. Siksi jälkiseurannassa on tärkeää,
psyykkisistä ongelmista kärsivien sotilaiden, perheiden ja sosiaalisen
lähiverkon tukemisella, kertoo Thoresen.
Lähteet
Tutkimuksen tulokset on julkaistu Social Psychiatry and Psychiatric Epidemilogi tiedelehdessa. Psykologi Siri Thoresen on työskennellyt Norjan Puolustusvoimien stressinhallinta joukossa vuosina 1996-1999. Viimeiset kolme vuotta hän on tutkinut rauhanturvaajaveteraanien itsemurhia Norjan Puolustusvoimien rahoituksella. Tutkielman tuloksia on julkaistu myös www.mil.no, joka on toiminut tämän referaatin pääasiallisena lähteenä.
Teksti: Markus Pikkarainen