Hölkkäri On Web

  • Etusivu
  • HOWtiset
  • Artikkelit
    • Pääkirjoitukset
    • HOWSTORIIKKI
    • NarinaNurkka
    • Kommentti
    • Luoti lentää
    • Pitkät jutut
  • Yhdistys
    • Liity jäseneksi
    • Info
  • RT-wiki
Liity jäseneksi

Uutiset

Afganistanissa kaatuneita kohta kaksi tuhatta

Uutiset
24 heinäkuu 2010
Afganistanissa kaatuneiden sotilaiden määrä lähenee 2 000 rajaa. Vuonna 2001 alkaneissa sotatoimissa on kuollut 1 964 ulkomaalaista sotilasta, heistä 1 204 yhdysvaltalaista. Uutistoimisto AFP:n kertomat luvut perustuvat icasualties.org-sivustoon.

Kaatuneiden määrä kasvoi lauantaina neljällä amerikkalaissotilaalla, jotka kuolivat Etelä-Afganistanissa tienvarsipommin räjähdyksessä. Heinäkuun aikana Afganistanissa on kaatunut 69 sotilasta, joista 52 on ollut yhdysvaltalaisia.
Tänä vuonna on kaatunut yhteensä 396 sotilasta, kun koko viime vuonna kaatuneita oli 520.

Yhdysvalloilla ja sotilasliitto Natolla on Afganistanissa lähes 150 000 sotilasta. Yhdysvallat on ilmoittanut alkavansa kotiuttaa sotilaitaan ensi kesänä. Toiseksi eniten sotilaita Afganistaniin lähettänyt Britannia on puolestaan kertonut vetäytyvänsä viiden vuoden aikana. ISAF-operaatiossa on kuollut myös yksi suomalainen sotilas. Kersantti Petri Immonen menehtyi pommi-iskussa toukokuussa vuonna 2007.
  • Facebook
  • X
← Edellinen 894 / 2081 Seuraava →

Seuraavat artikkelit

  1. Afganistanissa kaatuneita kohta kaksi tuhatta
  2. Kotiuttamisraha käyttöön
  3. Puolustusvoimat varautuu rauhanturvaajien mielenterveysongelmiin
  4. Vartijat vaihtuvat Villessä
  5. Norjassa mitalit takaisin valtiolle

Viimeisimmät HOWtiset

  • Liikkumisvapauden turvaaminen keskeisessä roolissa Etelä-Libanonin kärjistyneessä tilanteessa
    Liikkumisvapauden turvaaminen keskeisessä roolissa Etelä-Libanonin kärjistyneessä tilanteessa
    Turvallisuustilanteen muutokset UNIFILin toiminta-alueella ovat haastaneet suoma…
    11.08.2026
  • Operaatiopäällikkö teki tarkastusmatkan Kosovoon
    Operaatiopäällikkö teki tarkastusmatkan Kosovoon
    Puolustusvoimien operaatiopäällikkö, kenraaliluutnantti Kari Nisula vieraili Nat…
    10.08.2026
  • Ajankohtaiskatsaus Kosovosta: Suomalaiset jatkavat työtä KFOR-operaatiossa
    Ajankohtaiskatsaus Kosovosta: Suomalaiset jatkavat työtä KFOR-operaatiossa
    Kosovo Force (KFOR) on YK:n valtuuttama monikansallinen Naton johtama rauhanturv…
    22.07.2026
  • Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kaatui ja kolme haavoittui tulitaistelussa Etelä-Lib…
    19.04.2026
  • Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisen kriisinhallintajoukon komentajan vaihtotilaisuus järjestettiin 1. hu…
    10.04.2026
  • Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Viime päivinä tilanne Suomen itärajalla on muuttunut epävarmaksi. Ulkomaalaisia …
    01.04.2026
  • Rauhanturvaaja sai surmansa Libanonissa
    Rauhanturvaaja sai surmansa Libanonissa
    Yksi rauhanturvaaja kuoli ja toinen haavoittui vakavasti ammuksen räjähdettyä lä…
    30.03.2026
Valkoinen lilja
UN-logo